top of page

Meistä


EHKÄ OLIS HYVÄ KERTOA KAIKILLE, ETTÄ KETKÄ NE 2 NAISTA NYT SITTEN ON!

Me toimitaan molemmat erillisinä yrittäjinä ja pyritään tarjoamaan teille mahdollisimman monipuolisesti mahdollisuuksia liikkua ja voida hyvin. ⁣⁣⁣

Our Mission

Taru Keskinen

Keskisen Taru a.k.a Keskisen äireen likka!⁣

Taru on toiminut jo muutaman vuoden koulutettuna hierojana ja personal trainerina, vaikka joidenkin asiakkaiden mukaan teki parin vuoden syrjähypyn takaisin ravintola-alalle.⁣

Tarulla on pitkätausta treenaamisen ja vähän kilpaurheilunkin saralta. ⁣
Monenmoista on nainen kokenut alkuaikojensa treenihäpeästä aina SM- pronssimitaliin asti. Kuitenkin ravintola-ala on toiminut Keskiselle suurimpana inspiraationa kiinnostukseen ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.⁣

”Henkisesti ja fyysisesti raskas ala sai havahtumaan, että eihän missään yleisesti puhuta kuinka vuorotyöläiset pitävät terveydestään ja hyvinvoinnistaan huolta. ⁣
Heillä kun ei useinkaan päde mm. Säännölliset työajat (saati sitten säännölliset tauot). ⁣
Tähän halusin muutoksen ja muutaman rohkaisevan ihmisen myötä päätin lähteä opiskelemaan koulutetuksi hierojaksi ja personal traineriksi.⁣

Haluan valmennuksissa auttaa ihmisiä löytämään sen oman tavan liikkua ja pitää itsestään huolta, ketäänhän ei voi survoa mihinkään muottiin. ⁣
En tule siis neuvomaan kuinka sinun on mentävä joka ilta kymmeneltä nukkumaan, jos teet kolmivuorotyötä. Enkä käske sinua punnitsemaan joka ikistä ruuan osaa, koska mielestäni tavallisen ihmisen ei tarvitse elää niin. Kyse on kuitenkin elämäntavasta, sen kuuluu näyttää ihmiseltä itseltään eikä yleisesti hyväksytyltä normilta.”⁣

Tarun erityiset mielenkiinnon kohteet ovat voimakas keho ja hyvä ruoka. Voimanostoakin hän on kuulemma harrastanut sillä periaatteella, että siinä saa syödä kunnolla.⁣

 

_MG_2178-Edit(2).jpg
_MG_1965-Edit.jpg

Jonna Penttilä

Tässä seisoo Jonna Penttilä a.k.a Minnie Mayhem. ⁣⁣
⁣⁣
Jonna on liikunta-alalla jo pitkään työskennellyt Toiminnallisen ohjaamisen Personal Trainer ja ryhmäliikuntaohjaaja. ⁣⁣
⁣⁣
Omin sanoin Jonna kertoo itsestään ja tekemisestään näin: ⁣⁣
⁣⁣
”Mun ehdoton rakkaus ja intohimo on ihmisten voimaannuttaminen sekä henkisesti että fyysisesti. ⁣⁣
⁣⁣
Kun on ite käyny läpi burn-outin, pitkäkestoisen vaikean masennuksen ja elämän tärkeimmän ihmisen menettämisen on joutunut usein pohtimaan keinoja selvitä arjesta terveenä ja hyvinvoivana. Aina uudestaan sitä on palannut niiden samojen asioiden ääreen; terveellisiin elämäntapoihin ja balanssiin.⁣⁣ Eihän se aina oo helppoa, mutta yhdessä onnistutaan paremmin kun yksin.

Mä olen myös viihdyttäjä ja luonnostaan sekä tunneilla että valmennuksissa käytän huumoria keventämään tunteja. Tästä johtuen monilla tunneilla saa vähän extra vatsalihastreeniä 😃 ⁣⁣
⁣⁣
Eniten saan kuitenkin palautetta siitä että kohtaan jokaisen asiakkaan ihmisenä ja lämmöllä. Se on usein vähän hämmentävää koska oon vaan oma itteni ja rakastan mun työtä ja asiakkaita. Ihana että se välittyy ❤️"

Mikäli sun tavoite on tehdä pysyvä elämäntapamuutos, kannattaa pitää silmät ja korvat auki. ⁣⁣

Hyppää meidän matkaan!

bottom of page